Suomen Luther-säätiö

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Oletteko te osa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa?

Miksi toimitte omassa organisaatiossanne ja arvostelette kirkkoa?

Miksi ette eroa kirkosta, jos se on niin huono?

Oletteko lahko?

Oletteko herätysliike?

Oletteko karismaattinen liike?

Mikä on Ruotsin Missionsprovins/ lähetyshiippakunta?

Miksi teistä puhutaan julkisuudessa niin paljon?

Miksi teillä on niin ikävä maine julkisuudessa?

Miksi ette hyväksy naispappeutta?

Miksi ette voi toimia edes yhdessä naispappien kanssa?

Onko naispapillinen kirkko kerettiläinen?

Kannatatteko naisten sortamista ja vihaamista?

Vastustatteko naisten ja miesten samapalkkaisuutta?

Mutta eikö naispappeuden torjuminen ole juuri miesten ja naisten tasa-arvon vastustamista?

Onko teidän raamatuntulkintanne sitten ainoa oikea? Eikö se ole kulttuurisidonnainen?

Onko toiminnassanne naisia mukana?

Keitä toiminnassanne on mukana?

Miten organisaationne toimii?

Miten rahoitatte toimintanne?

Eihän Raamattua voi tänään enää ottaa kuten aiemmin, kun tiede on edistynyt?

Eikö kirkon pidä muuttua ajan mukana?

Onko kirkko enää sama kuin 20 vuotta sitten?

Haluatteko hajottaa kirkon?

Miksi ette voi vain tulla toimeen kirkon kanssa?

Haastatteko riitaa?

Oletteko fundamentalisteja?

Miksi rikotte kirkkolakia?

Miksi pidätte jumalanpalveluksia adventistien ja metodistien tiloissa?

Kuka voi tulla jumalanpalvelukseenne ehtoolliselle?

Miten ihminen pelastuu?

* Oletteko te osa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa?

Suurin osa toiminnassamme mukana olevista ihmisistä ja kaikki työntekijämme on kastettu tämän kirkon jäseniksi.

Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. 1 Kor 12:12-13

Kasteen perusteella olemme osa tätä kirkkoa, vaikka emme kaikissa asioissa voikaan yhtyä niihin linjauksiin, joita kirkkomme ja sen piispat ovat tehneet viime vuosikymmeninä.

* Miksi toimitte omassa organisaatiossanne ja arvostelette kirkkoa?

Juuri siksi, että kirkkomme ja sen piispat ovat tietyissä keskeisissä kohdissa poikenneet Raamatun ja sitä oikein selittävien tunnustuskirjojen linjauksista, on olemassa skisma kirkkomme sisällä. Tuota skismaa me emme ole kuitenkaan itse ensisijaisesti synnyttäneet. Sen on aloittanut kirkkomme valtalinja ja piispat sillä, että he ovat poikenneet Kristuksen Kirkon valtalinjan Raamattuun pohjaavista opetuksista ja lähteneet oman viisautensa varassa uudistamaan kirkkoa vastoin Raamatun ohjeita.

Keskeisin hiertävä kysymys koskee Jumalan sanan auktoriteettia ja asemaa kirkon uskossa ja elämässä. Tämä ilmenee mm. seuraavissa kohdissa:

Evankeliumi Kristuksen täytetystä sovitustyöstä ristillä ja ylösnousemuksessa hämärretään usein ja vaihdetaan yleishumaaniin, kaiken syleilevään puheeseen armosta. Näin lain ja evankeliumin saarna vaikenee eikä kirkko toteuta sitä tehtävää, johon se on lähetetty: kutsumaan ihmisiä kadotuksen tieltä taivaaseen.
Piispat sallivat kristinuskon radikaalin uudelleen tulkitsijoiden kirkon hajottamistyön. Ääriesimerkkinä on ns. tapaus Kylliäinen (1998) etc.). Tämä tarkoittaa kirkon haluttomuutta ja kykenemättömyyttä varjella Kristuksen evankeliumi sellaisena, kun se sille on uskottu ja annettu.
Kirkon virka on vääristynyt. Naispappeus hyväksyttiin vuonna 1986.
Avaintenvallasta on luovuttu. Kirkon jäsenten subjektiivinen ja rajoittamaton oikeus ehtoolliseen lanseerattiin kirkkolain uudistuksen yhteydessä 1993. Näin lain ja evankeliumin käytännön soveltaminen on vesitetty jopa kriminalisoitu.
Luterilaisen tunnustuksen turhentavia ekumeenisia sopimuksia on solmittu. Porvoon sopimus solmittiin (1992) anglikaanien kanssa ja Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta (1999) Rooman kirkon kanssa.
Kirkko on antanut vähintäänkin epäselviä kannanottoja eettisissä kysymyksissä. Kysymykset elämän pyhyydestä, avioliittoetiikasta ja samaa sukupuolta olevien parisuhteiden siunaamisesta ’kelluvat’ kirkossa.

Piispat ovat itse kehottaneet niitä luterilaisen kirkon kristittyjä, jotka eivät voi hyväksyä vuoden 1986 naispappeuspäätöstä väistämään. Tämän kehotuksen mukaisesti olemme väistäneet niistä paikallisseurakunnista, joissa ei ole tilaa käytännössä elää uskoa todeksi. Siksi haluamme luoda kirkkomme sisälle jumalanpalvelusyhteisöjä, joissa kirkon 2000-vuotiseen uskoon pitäytyvät voivat hyvällä omallatunnolla kokoontua kuulemaan Jumalan sanaa, nauttimaan Herran ehtoollista ja iloitsemaan näiden synnyttämästä kristittyjen yhteydestä.

Tätä samat piispat, jotka itse ovat ensin kehottaneet meitä väistymään pitävät sitten eristäytymisenä ja jopa skismaattisuutena.

* Miksi ette eroa kirkosta, jos se on niin huono?

Kristityn tehtävä on pysyä viinipuussa pitäytyen Jumalan sanassa:

"Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niin kuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niin kuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen. Joh. 15:1-7

Kristus itse luo ja ylläpitää kirkon sanallaan ja sakramenteillaan. Ihmiset eivät omilla päätöksillään tai keskinäisillä sopimuksillaan kykene sen paremmin perustamaan seurakuntaa kuin sitä ylläpitämäänkään. Siksi viinipuussa pysyminen asettuu Jeesuksen vertauksessa keskeiseksi seikaksi – mutta ei yksin se. Viinipuussa pysyminen on Jeesuksen mukaan hänen sanassaan pysymistä. Sanallaan Jumala karsii ja puhdistaa seurakuntaansa.

Tältä pohjalta luterilaiset eivät aikoinaan kuvitelleet voivansa erota kirkosta ja perustaa uutta, ikään kuin kirkko olisi ollut heidän perustettavissaan. Sen sijaan he opetuksellaan ja käytännön toimillaan kehottivat kristittyjä pitäytymään Jumalan sanassa sekä tekemään aikansa kirkkoa uudistavaa työtä epäraamatullisten ihmiskeksintöjen ja väärinkäytösten poistamiseksi. Tähän reformatoriseen ohjelmaan katolinen kirkko reagoi voimankäytöllä ajaen uskonpuhdistuksen omaksuneet paimenet ja seurakunnat kirkonkirousten saattelemina ulos.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa on pitkään vaikuttanut useita herätysliikkeitä ja järjestöjä, jotka ovat halunneet uudistaa ja rakentaa edellä kuvatulta luterilaiselta pohjalta kirkkoamme. Tämän kirkon keskelle Jumala on meidät uudestisynnyttänyt pyhässä kasteessa ja siellä hän on meitä yhä uudelleen myös parannukseen ja uudistukseen kutsunut sekä yksilöinä, että yhteisönä. Luther-säätiö ja siinä mukana olevat ihmiset eivät ole koskaan halunneet mitään muuta kuin pitäytyä Jumalan sanaan ja sitä oikein selittäviin kirkkomme tunnustuskirjoihin, sekä elää todeksi tätä uskoaan sekä yksilöinä että yhteisönä. Luther-säätiö tahtoo edistää sellaisten jumalanpalvelusyhteisöjen syntymistä, joissa pyritään ojentautumaan ja kilvoittelemaan niiden kirkon seitsemän tuntomerkin mukaisesti, jotka uskonpuhdistaja esittää kirjassaan kirkolliskokouksista ja kirkosta 1539. Lukiessa uskonpuhdistajan kuvausta noista seitsemästä kirkon tuntomerkistä voi helposti huomata, että kirkkomme ei ole poikennut niiden viitoittamalta tieltä vain kirkon viran kohdalla. Kysymys Jumalan sanan asemasta eri ulottuvuuksineen on aiheuttanut jäytävän ristiriidan ja haavan kirkkomme sisälle. Kirkkomme johto on hoitanut meitä lampaitaan kehottamalla meitä väistämään, jos meillä on ongelmia. Sen me olemme tehneet. Nyt ristiriidan kärjistyttyä, se kehottaa meitä eroamaan kirkosta. Onko tämä hyvän paimenen vai toimitusjohtajan ääni?

Luther perusteli v. 1541 evankelisten seurakuntien asemaa ja suhdetta katoliseen kirkkoon näin: ”Kukaan ei voi kieltää, että meillä on saarnavirka ja Jumalan sana puhtaana ja rikkaana, että me opetamme ja harjoitamme sitä ahkerasti, lisäämättä siihen mitään uutta, omaa, ihmisperäistä oppia, aivan kuten Kristus on käskenyt, apostolit ja koko kristikunta ovat tehneet. Me emme keksi mitään uutta, vaan pidämme kiinni vanhasta Jumalan sanasta ja pysymme siinä, kuten vanha kirkko on sen pitänyt. Sen tähden me olemme yhdessä sen kanssa oikea, vanha kirkko, sama kirkko, joka opettaa samaa Jumalan sanaa ja uskoo samaan Jumalan sanaan. Siksi paavilaiset häpäisevät jälleen itse Kristusta, apostoleita ja koko kristikuntaa, kun he sättivät meitä uusiksi ja harhaoppisiksi. Sillä he eivät löydä meidän luotamme mitään muuta kuin ne vanhat asiat, jotka ovat olleet vanhassa kirkossa, niin että me muistutamme sitä ja olemme sama kirkko sen kanssa.”

* Oletteko lahko?

Kristittyjä ja kristillistä kirkkoa on alusta lähtien syytetty lahkoksi, kuten seuraava sitaatti osoittaa.

Viiden päivän kuluttua ylimmäinen pappi Ananias meni sinne alas muutamien vanhinten ja erään asianajajan, Tertulluksen, kanssa, ja he ilmoittivat maaherralle syyttävänsä Paavalia. Ja kun Paavali oli kutsuttu esille, rupesi Tertullus syyttämään ja sanoi: "Runsasta rauhaa me olemme sinun kauttasi, korkea-arvoinen Feeliks, saaneet nauttia, ja sinun huolenpidostasi on parannuksia aikaansaatu tämän kansan hyväksi, sen me kaikin puolin ja kaikkialla ja kaikella kiitollisuudella tunnustamme. Mutta etten aivan kauan sinua viivyttäisi, pyydän sinua hetkisen meitä suosiollisesti kuulemaan. Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisten lahkon päämies, ja hän on koettanut pyhäkönkin saastuttaa. Sentähden me otimme hänet kiinni. Voit itse häntä tutkimalla saada tietää kaiken, mistä me häntä syytämme." Ja myös juutalaiset yhtyivät syyttämään häntä ja väittivät asian niin olevan. Paavali vastasi, kun maaherra oli viitannut, että hän sai puhua: "Koska tiedän sinun monta vuotta olleen tämän kansan tuomarina, puhun luottamuksella asiani puolesta. Niinkuin voit saada tietää, ei ole kuin kaksitoista päivää siitä, kun menin Jerusalemiin rukoilemaan. Eivät he ole tavanneet minua kenenkään kanssa väittelemästä eikä väentungoksia aikaansaamasta, ei pyhäkössä, ei synagoogissa eikä kaupungilla, eivätkä myöskään voi näyttää sinulle toteen sitä, mistä he nyt minua syyttävät. Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa, ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin. Sentähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä. Apt. 24: 1-16

Tässä merkityksessä mekin haluamme mieluusti olla osa tuota ”lahkoa”.

Teologisessa mielessä lahko-sana tarkoittaa sitä, että yksilö tai ryhmä pinttyneesti pitää kiinni itselleen valitsemasta harhaopista, joka poikkeaa Raamatun ilmoitussanasta ja koko kirkon yhteisestä uskosta. Lahko sanaa on myöhemmin käytetty sosiologisessa merkityksessä, jolloin lahko on nähty suuremman kirkon pieneksi eristäytyneeksi vastakohdaksi. Tässä mielessä emme ole lahko. Me emme ole tuoneet mitään uutuutta tai omaa lisää kirkkoon. Maailmanlaajasti ja kirkon historiasta käsin katsottuna lahko sana tässä teologis-sosiologisessa mielessä sopii viime vuosikymmenien Suomen ev. lut. kirkon demokraattiseen enemmistöön, joka on ryhtynyt uudistamaan kirkkoa oman viisautensa varassa ja samalla katkaissut yhteytensä omiin apostolisiin juuriinsa.

* Oletteko herätysliike?

Toiminnassamme on mukana ihmisiä eri herätysliikkeistä. Identiteettimme ei ole olla herätysliike sanan perinteisessä merkityksessä, pitäisihän ensin ole herätys! Työnäkymme on perustaa ja tukea jumalanpalvelusyhteisöjä, joihin ihmiset eri herätysliikkeistäkin voivat osallistua. Iloitsemme kaikesta siitä raamatullis-tunnustuksellisesta työstä, jota monissa herätysliikkeissä tehdään.

Rukoilemme herätystä ja uudistusta kansallemme ja kirkollemme ja teemme työtä tämän päämäärän eteen. Tässä mielessä meitä voi kutsua myös herätys- ja uudistusliikkeeksi.

* Oletteko karismaattinen liike?

Kirkko Kristuksen ruumiina on Pyhän Hengen kokoamana armolahjoilla eli karismoilla varustettu yhteisö. Tässä mielessä me, kuten koko Kristuksen Kirkko, olemme karismaattinen liike.

Aivan tiettyihin armolahjoihin ja hengellisiin kokemuksiin (esim. kaatumisiin ja kielillä puhumisiin) keskittyvään virtaukseen, jota on kutsuttu karismaattiseksi liikkeeksi, emme kuitenkaan lukeudu.

* Mikä on Ruotsin Missionsprovins/ lähetyshiippakunta?

Ruotsin lähetyshiippakunta perustettiin 6. syyskuuta 2003. Perustajina olivat jumalanpalvelusyhteisöjen ja lähetysjärjestöjen edustajat, pappiskollegion jäsenet sekä valitut lähetyshiippakunnan tukiyhdistyksen valtuutetut. Lähetyshiippakunnan oppi, usko ja tunnustus perustuvat Jumalan pyhään Sanaan ja luterilaisiin Tunnustuskirjoihin.

Lähetyshiippakunta identifio itsensä osana "yhtä, pyhää, yhteistä ja apostolista kirkkoa". Se on vapaa hiippakunta Jumalan kirkossa ja seurakunnassa Ruotsissa, muuttamattoman evankelis-luterilaisen tunnustuksen pohjalta. Se jatkaa sitä hengellistä perintöä, joka on vallinnut ja kasvanut Ruotsin kirkossa ja pitää itseään ei-alueellisena hiippakuntana sen sisällä. Lähetyshiippakunta pyrkii hyviin suhteisiin Ruotsin kirkon virallisten rakenteiden sisällä toimivien Raamattu- ja tunnustususkollisten viranhaltijoiden, maallikoiden ja seurakuntien kanssa. Lähetyshiippakunta toimii kuuliaisena Jeesuksen lähetyskäskylle ja toimii siten, että ihmiset voisivat alkaa uskoa häneen ja voisivat viettää jumalanpalvelusta Hengessä ja totuudessa. Lähetyshiippakunnan tehtävä on tukea siihen liittyneitä jumalanpalvelusyhteisöjä ja toimia uusien perustamiseksi siellä, missä sellaisia tarvitaan.

Lähetyshiippakunta vihkii ja asettaa paimenia siihen liittyneisiin jumalanpalvelusyhteisöihin apostolisen uskon ja järjestyksen mukaan. Lähetyshiippakunta tukee ja vahvistaa lähetystyötä, diakoniaa ja kristillistä kasvatustyötä.

Suomen Luther-säätiö on lähetyshiippakunnan tukijäsen.

* Miksi teistä puhutaan julkisuudessa niin paljon?

Media on kiinnostunut vastakkainasetteluista ja jännitteistä kirkon sisällä. Kun me olemme joutuneet törmäystilanteisiin kirkossa, niin media on kiinnittänyt niihin laajaa huomiota. Tämä on itse itseään ruokkiva kierre. Medialla on Luther-säätiössä ”puhelinnumero”, johon soittaa, kun halutaan tuoda näitä jännitteitä esille.

* Miksi teillä on niin ikävä maine julkisuudessa?

Kysymys ehtoollisyhteydestä piispa Huovisen kanssa sekä naispappeuskysymys on avannut mahdollisuuden erilaisten Luther-säätiötä koskevien pelkomielikuvien ja viholliskuvien piirtämiseen. Näitä kuvia kirkollinen media näyttää usein aktiivisesti myös ylläpitävän. Kuvaksi piirretään kaiken vastustaminen. Itse perustyöstämme Kristuksen evankeliumin julistamisesta ei olla kiinnostuneita.

* Miksi ette hyväksy naispappeutta?

Se on pyhän Raamatun ja kirkon vuosituhantisen uskon vastainen ihmiskeksintö. Paimenvirka on Kristuksen asettama ja apostolien kautta välittynyt kaikkien aikojen kirkolle. Tämän mukaan Jumalan perheessä paimenvirka edustaa sitä, jolla on isän nimi. ”Minä notkistan polveni isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä” (Ef.3:14). Tämä auttaa meitä ymmärtämään miksi Jeesus kutsui kaksitoista miestä apostoleiksi, vaikka monet naisetkin saivat häneltä opetusta. Samoin ne selventävät niitä kohtia, jotka opettavat paimenviran kuuluvan vain miehille (1.Kor.14:34-37; 1.Tim.2:1-12; 1.Tim.3:2).

Paimenvirka johdetaan apostolien virasta ja se on jumalallisesti asetettu ja sidottu Kristuksen testamentin toimeenpanijoiksi ja valvojiksi (Matt.24; Matt.28; Joh.20).

Paimenviran tehtävänä on:

evankeliumin saarnaaminen ja harhaoppien torjuminen
julkisen jumalanpalveluselämän toimittaminen
sakramenttien hoitaminen
kirkollisista toimituksista vastaaminen
julkisen avaintenvallan käyttäminen.

Luterilaista jumalanpalvelusta jäsentävät sana eli saarna ja sakramentti eli Herran Pyhä Ehtoollinen. Saarnatuoli ja alttari muodostavat kiinteän kokonaisuuden, joita ei saa repäistä irti toisistaan.

Niin kuin kaikkien pyhien seurakunnissa olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnan kokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niin kuin lakikin sanoo. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa. … Mitä kirjoitan on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.’ (1.Kor.14:33-38)

Tekstiyhteys selvästi osoittaa, että kyse on jumalapalvelusjärjestyksestä, seurakunnankokouksista.
Tulkinta naisten puhekiellosta häiritseväksi puheeksi on tekstiyhteyden valossa kerrassaan keinotekoinen ja haettu tulkinta. Mitä mieltä on Kristuksen koko auktoriteettiin, Herran käskyyn vetoaminen moiseen pikku seikan takia, jos olisi kyse naisten kuiskuttelusta. ’Puhua seurakunnassa’ (lalein en ekklesia) on tekninen termi, jolla tarkoitetaan saarnaamista (vrt. Matt.9:18; Luuk.9:11; Apt.4:1; 17:19; 18:25; Room.15:18). Nainen ei voi Herran käskyä rikkomatta toimia saarnavirassa.

”Mutta minä en salli, että nainen opettaa seurakunnassa enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hiljaisuudessa” (1.Tim.2:12). Termi opettaa, didaskein ja sen kieltäminen naisilta tarkoittaa ei kaiken kattavaa opetuskieltoa vaan nimenomaisesti paimenvirkaan kuuluvaa julkista ja viran toimintamuotoon kuuluvaa opetusta seurakunnassa . ('Niin tulee seurakunnan kaitsijan olla …taitava opettamaan (1.Tim.3:2, vrt. 4:11); 'Tätä käske ja opeta' (4:16) 'Valvo itseäsi ja opetustasi'). Onhan kyse tässä juuri jumalanpalvelustilanteesta: 'Kirjoitan sinulle tämän, että, jos viivyn, tietäisit, miten tulee olla Jumalan huoneessa” (1.Tim.3:14-15).

Miehen vallitsemiskielto on ymmärrettävä juuri opettamiskiellon valossa. Juuri opettamalla nainen vallitsee miestä. Opettaminen eli vallitseminen seurakunnassa on tarkoitettu paimenviralle seurakunnan vanhimmille, ’jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät.’ (1.Tim.5:17)

Nainen ei voi suorittaa seurakunnan paimenviralle kuuluvaa opetusta, mutta sen sijaan hän voi tehdä monenlaista muuta opetustyötä pyhäkoulu-, nuoriso-, nais-, perhe- ja avioliittotyössä sekä vanhustyössä. Uusi testamentti viittaa myös naisen opetustehtäviin. Paavali kiittää Timoteuksen isoäidin ja äidin vilpitöntä uskoa (2.Tim.1:5) ja toisessa yhteydessä muistuttaa siitä, että jo lapsuudesta saakka Timoteus on tuntenut pyhät kirjoitukset (2.Tim.3:15). Tästä käy ilmi, että juuri äitinsä raamattuopetuksessa Timoteus oli oppinut tuntemaa pyhät Kirjoitukset. Samoin Paavali kehottaa naisia olemaan ’hyvään neuvojia’ ja ohjaamaan nuoria vaimoja (Tiit.2:3-4). Ei myöskään mies sukupuolensa perusteella ole oikeutettu saarnavirkaan. Tulee olla sisäinen ja ulkoinen kutsu. Ei Luther-säätiön messussa kuka tahansa mies voi toimia saarnavirassa. Kaikki se mikä koskee naista koskee myös miestä seurakunnan jäsenenä.

* Miksi ette voi toimia edes yhdessä naispappien kanssa?

Kun pohditaan yhdessä toimista pitää tehdä erotuksia siinä mitä tarkoitetaan yhdessä toimimisella. Voimme toimia yhdessä naispappien ja muiden kristillisten tunnustuskuntien edustajien kanssa monissa diakoniaan, yhteiskuntaan, kristilliseen etiikkaan yms. liittyvissä asioissa. Mutta jumalanpalvelusyhteys on mahdollista vain riittävän opillisen yksimielisyyden vallitessa. Tätä yksimielisyyttä luterilaisilla kirkollamme ei ole useiden muiden kristillisten tunnustuskuntien kanssa. Tunnustuksemme edellyttämä yksimielisyys ja jumalanpalvelusyhteys puuttuu myös apostoliseen virkakäsitykseen pitäytyvien ja Raamatun ja tunnustuksen vastaisen virkaratkaisun omaksuneiden naispappien väliltä. Tämä erottelu ei ole kuitenkaan mikään Luther-säätiön keksimä uusi asia, vaan perinteinen kristillinen tapa suhtautua opillisiin erimielisyyksiin. Se on vasta viimeisten vuosikymmenien aikana unohtunut monien ihmisten mielistä ja saattaa siksi kuulostaa heidän korvissaan jotenkin tiukalta tai aggressiiviselta suhtautumiselta eri tavoin uskoviin. 1900-luvun lopulla tiivistynyt Suomen ev. lut. kirkon moniarvoistuminen ja opillinen heterogeenisyys on tuonut tämän asetelman myös kirkkomme sisälle.

* Onko naispapillinen kirkko kerettiläinen?

Siltä osin kun se hyväksyy ja liittyy Raamatun ja tunnustuksen vastaiseen virkaratkaisun tai ei muuten pysy Raamatun mukaisessa luterilaisessa uskossa – siltä osin se tai mikä tahansa yhteisö on harhaoppinen. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kaikki yksittäiset ihmiset tai työntekijät tuossa kirkossa olisivat jotenkin yleisesti kerettiläisiä tai arvottomia.

* Kannatatteko naisten sortamista ja vihaamista?

Emme. Torjumme sen jyrkästi ja ehdottomasti.

* Vastustatteko naisten ja miesten samapalkkaisuutta?

Emme. Kannatamme sitä lämpimästi.

* Mutta eikö naispappeuden torjuminen ole juuri miesten ja naisten tasa-arvon vastustamista?

Kyseessä ei ole tasa-arvon vastustaminen. Kiistassa naisten pääsystä pappisvirkaan ei ole vastakkain tasa-arvon puolustaminen (naispappeuden kannattajat) ja sen vastustaminen (naispappeuden torjujat). Kiistassa on syvimmiltään kyse kahdesta erilaisesta tasa-arvofilosofiasta tai -näkemyksestä ja niiden soveltamisesta kirkon elämään. Puolustamme miesten ja naisten samanarvoisuutta, mutta käsityksemme mukaan samanarvoisuus ei edellytä samankaltaisuutta.

Naispappeuden toteuttamista vaatinut tasa-arvo filosofia on yleisesti kytkeytynyt sellaiseen tasa-arvofilosofiaan, johon englanninkielisessä maailmassa viitataan termillä ’egalitarian’(equal –samanlainen, yhdenvertainen). Tuo ’egalitaarisuus’- näkemys korostaa voimakkaasti samanlaisuuden merkitystä edellytyksenä samanarvoisuudelle. Samanlaisuuden korostus viedään tässä näkemyksessä niin pitkälle, että sukupuolten erilaisuus ja toisiaan täydentävyys häviävät siinä kokonaan. Kun siis sanotaan, että naispappeus on toteutettava tasa-arvon nimissä, ollaan usein itse asiaa huomaamatta siirrytty tähän egalitaariseen tasa-arvonäkemykseen ja alettu käsitellä asiaa sen puitteissa Raamatussa olevaa toisenlaista tasa-arvonäkemystä vastaan.

Tähän korostukseen ja vaihtoon on olemassa omat syynsä. Egalitaarista näkemystä on nimittäin paljon käytetty parin viimeisen vuosisadan aikana yhteiskunnallisessa työmarkkinoihin liittyvässä tasa-arvokeskustelussa. Keskeisenä ajatuksena on tällöin, että miehen ja naisen pitää voida yhtäläisesti osallistua yhteiskunnan rakentamiseen ja että miesten ja naisten yhteiskunnassa tekemästä samasta tai samanlaisesta työstä pitää maksaa molemmille sukupuolille samaa palkkaa. Molempien palkkaaminen töihin pitää olla yhtä ”vaikeaa”. Lapsen saaminen tai lapsen saamisen mahdollisuus ei saisi tulla esteeksi työnsaamiselle. Naisia ei saa syrjiä työnhaussa tai töissä! Yhteiskunnalliseen työmarkkinapolitiikkaan liittyen tällaisen egalitaarisuuden vaatiminen on tärkeä ja kannatettava.

Raamatun ilmoituksessa miesten ja naisten suhde seurakunnassa (Jumalan perheessä) ja perheessä ei kuitenkaan jäsenny tällaisen ”egalitaarisen” ajattelun pohjalta. Myös Raamatussa on miehen ja naisen samanlaisuuden ja yhtäläisyyden korostus, mutta ei samassa merkityksessä kuin edellä kuvatussa egalitaarisuus-filosofiassa. Raamatun perhe- ja seurakuntanäkemys nojaa tasa-arvonäkemykseen, jota englanninkielisessä maailmassa kutsutaan nimellä ”complementarian”. Tuo komplementaarinen näkemys korostaa puolestaan miehen ja naisen tasa-arvoisuutta ja samanlaisuutta suhteessa pelastukseen. Tämä ei kuitenkaan merkitse heidän tasapäistämistään tai heidän erilaisuutensa ja toisiaan täydentävyytensä kumoutumista, vaan pikemminkin juuri mahdollistaa heidän komplementaarisuutensa ilmi tulon.

Mies ja nainen on luotu yhtälailla tasa-arvoisiksi Jumalan kuviksi, mutta heidät on luotu erilaisiksi. Pelastus Kristuksessa annetaan heille yhtälailla. Se ei kumoa luomisessa annettua erilaisuutta. Päinvastoin tarkoituksena on, että se puhdistetaan ja pelastetaan alkuperäiseen Jumalan tarkoittamaan merkitykseen. Siksi tuon Jumalan luoman erilaisuuden pohjalta heillä on Jumalan suunnitelmassa erilainen toisiaan täydentävä eli komplementaarinen tehtävä perheessä ja seurakunnassa. Tämän asian tausta ja juuret eivät Raamatun mukaan ole missään muinaisessa patriarkaalisessa ajattelussa, vaan kolmiyhteisessä Jumalassa itsessään. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen suhteen on totta samanaikaisesti täydellinen yhdenvertaisuus mutta myös toisiaan täydentävä erilaisuus. Siksi Pojan lihaantulo ja jumalallisten ominaisuuksiensa käyttämättä jättäminen ei merkinnyt sitä, että hän olisi ollut yhtään vähemmän Jumala kuin Isä tai Pyhä Henki.

Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja. Minä kiitän teitä, että minua kaikessa muistatte ja noudatatte minun opetuksiani, niinkuin minä ne teille olen antanut.
Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää (1 Kor. 11:1-3).

Kristuksen vapaaehtoinen alamaisuus (ei siis pakon alla alistuminen) Isälle ihmisten pelastamiseksi ei merkinnyt hänen jumaluutensa vähenemistä, vaan päinvastoin se juuri korosti sitä. Egalitaarisen filosofian logiikan mukaisesti Jumalan lihaantulo ja kenosis (eli tyhjentyminen tai pidättäytyminen jumalallisten ominaisuuksien käytöstä ks. Fil 2:7 jatkossa) ei olisi ollut mahdollinen. Sen mukaisesti vain kaikista (tässä tapauksessa jumalallisista) oikeuksistaan kiinni pitävä ja niitä kaikkialla yhtäläisesti toteuttava voi olla tasa-arvoinen.

Vaikka tätä Jumalasta itsestään lähtöisin olevaa ”logiikkaa” ei voidakaan soveltaa langenneen maailman työmarkkinoilla, ei siitä seuraa, ettei sitä voida tai tule pyrkiä soveltamaan seurakunnassa ja perheessä. Raamatussa on egalitaarisen filosofian noususta huolimatta edelleen komplementaariseen tasa-arvonäkemykseen liittyvät kohdat, vaikka (egalitaarisen) nykyfilosofian hapattamat ihmiset eivät oikein enää kykene niitä sieltä lukemaan. Komplementaarisen tasa-arvoisuuden ymmärtäminen on tullut yhteiskunnassamme ja kirkossamme vaikeaksi, koska se viitekehys, joka aikamme julkista keskustelua hallitsee (eli egalitaarisuus), ei mahdollista asian ymmärtämistä. Egalitaarisen filosofian rajoihin ei mahdu ajatus siitä, että joku vapaaehtoisesti luopuisi jostain tai olisi alamainen jollekin ja olisi silti yhtä arvokas kuin tuo toinen. Se näkee kaikenlaisen puheen naisen alamaisuudesta alistamisena ja naiseen kohdistuvana väkivaltana.

Jos siis on jotakin kehotusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta, niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta.
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
(Fil 2)

Älkää sen tähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on.
Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,
puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa. Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niin kuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. Mutta niin kuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset. Miehet, rakastakaa vaimojanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton. Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niin kuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niin kuin Kristuskin seurakuntaa, sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä. "Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niin kuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä (Ef. 5: 17-33)

Jälkimmäisessä kohdassa huomaamme, miten miehen ja naisen suhde sekä Kristuksen ja seurakunnan suhde liitetään toisiinsa. Miehen perheen päänä oleminen ei kumoudu, vaan se puhdistetaan ja uudistetaan alkuperäiseen asuunsa liittämällä se Kristuksen itsensä uhraavaan rakkauteen. Nainen on kutsuttu vapaaehtoiseeen alamaisuuteen ja oman miehensä kunnioittamiseen ja näin ilmentämään Kristuksen suhdetta Isään. Miehen uhrautuva rakkaus vaimoaan kohtaan heijastaa puolestaan Kristuksen kaikkensa antavaa rakkautta seurakuntaa kohtaan. Molemmissa on kyse Kristuksen kaltaisesta omastaan luopuvasta asenteesta, joka on vastakkainen itsekkäälle ja ylöspäin pyrkivälle ylpeälle synnin logiikalle. Sekä miehille että naisille annetut kehoitukset ovat tarkoitettu toteutumaan yhtä aikaa. Kumpikaan näistä näköaloista ei siis ole patriarkaalista ajanlaskun alun juutalaista tai kreikkalaista paikallisfilosofiaa, joka voidaan 1900-luvulla egalitaarisen tasa-arvofilosofian noustessa hylätä ja haudata. Paavalin mukaan kyseessä on Herran tahto. Sen juuret ovat Jumalan omassa olemuksessa ja hänen luomis- ja pelastustahdossaan.

Tältä pohjalta miehen perheen päänä oleminen ei siis ole myöskään mikään avoin valtakirja herrana hallitsemiseen puhumattakaan siitä, että se antaisi luvan vaimon hakkaamiseen kännipäissä. Valitettavasti alamaisuuden ajatusta on näinkin historian kuluessa käytetty väärin!
Komplementaarisuuden ajatusta ja siihen liittyviä raamatullisia ilmauksia on historiassa käytetty naisia vastaan ja heidän pakolla alistamiseensa, mistä ei Raamatun opetuksessa ole kysymys. Komplementaarisuuden ajatus ei merkitse miesten ja naisten eriarvoisuutta, vielä vähemmän naisten sortamisen sallimista. Tämän vääristyneen ja väärinkäytetyn ’komplementaarisuuden’ pohjalta voi ’egalitaarisuuden’ nousua ja suosiota ymmärtää, vaikka ei tuota filosofiaa sinänsä kannattaisikaan.
Samasta näkökulmasta voi ymmärtää sen, että moni pelkää omien kokemustensa pohjalta puhetta komplementaarisesta tasa-arvo mallista, koska se samaistuu heidän mielikuvissaan lähinnä naisten alistamiseen ja pakottamiseen.

Egalitaarisen samanlaisuuteen perustuvan tasa-arvoisuutta korostavan sukupuoliajattelun juuret ovat Ranskan vallankumouksessa. Tuo ajattelu on voimistunut yhteiskunnallisessa keskustelussa halki 1900-luvun. Samalla siihen on koko ajan sisältynyt – aivan oikeutetustikin - vääristyneen komplementaarisuuden kritiikki. 1950-luvulla Ruotsissa egalitaarisuuden tasa-arvo filosofia lanseerattiin ”teologisena” mallina myös Ruotsin silloiseen naispappeuskeskusteluun. Keskeisenä hahmona tässä oli ruotsalainen teologi Krister Stendahl. Juuri hänen 1958 Ruotsissa julkaisemansa – myöhemmin 1966 myös englanniksi käännetyn - kirjan kautta samanlaisuutta korostava egalitaarisuuden tasa-arvofilosofian tuli voimakkaammin tarjolle myös ”kirkollisena sovellutuksena” ensin Ruotsissa ja Skandinaviassa ja myöhemmin myös Anglosaksisessa maailmassa. Stendahl esitti erityisesti Galatalaiskirjeen 3. luvun keskeisellä kohdalla argumentoiden tämän egalitaarisuus-mallin olevan keskeisin kuva Raamatun puheesta myös liittyen miehen ja naisen tehtäviin seurakunnassa.

Kyseinen kohta lainataan egalitaarisuus-filosofiaa ajettaessa yleensä vain ’lyhyenä pätkänä’, joka seuraavassa laajemmassa lainauksessa on lihavoitu.

Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Ja jos kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu. Gal. 3:26-29

Tämän egalitaarisen samanlaisuuden ja ”tasa-arvon” nimissä ei ollut vain oikeus, vaan myös velvollisuus ja Jumalan kutsu toteuttaa naispappeus kirkossa, ovathan miehet ja naiset kaikki yksi Kristuksessa.

Kun lainausta käytetään ilman tekstiyhteyttään kohta hämärtyy. Käy epäselväksi mihin samanlaisuutta sovelletaan kyseessä olevassa tekstikohdassa. Tekstistä voi havaita, että samanlaisuutta korostetaan nimenomaan pelastuksen saamisen perustavan tapahtuman eli pyhän kasteen kohdalla. Kaikki erilaiset ihmiset saavat yhtäläisesti kasteen lahjan ja siinä pelastuksen. kaikki heidät yhdistetään Kristukseen ja hänessä he ovat yhtä. Sinänsä mielenkiintoista on, ettei erilaisuuden korostamisen esimerkeissä tarvitse käyttää ollenkaan sanaparia aikuinen-lapsi, joka näkökulma sekin tietenkin sisältyy sanaan kaikki. Joka tapauksessa tämä samanlaisuuden ja yhtäläisyyden oikea ja tärkeä korostus ja sen soveltamisen yhteys tulee ilmi muuallakin Paavalin kirjeissä.

Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois. Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi… Älkää valehdelko toisillenne, olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen
ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen. Silloin ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa eikä vapaata, vaan Kristus on kaikki, hän on kaikissa (Kol. 2:11-13 ja 3:9-11 ).

Kaikki Kristukseen kastetut ovat siis yhtäläisesti päässeet osallisiksi pelastuksesta, kun heidät on puettu tai liitetty Kristukseen. Olennaista on kuitenkin huomata se, ettei Raamatun opetuksessa egalitaarisuuden eli samanlaisuuden korostus pelastuksessa ja kasteessa merkitse seurakunnan eli Kristuksen jäsenten komplementaarisuuden häviämistä, kuten väistämättä tapahtuu egalitaarisuus-filosofiassa. Tämä käy erityisen hyvin ilmi 1. Korinttilaiskirjeen 12. luvun kuvauksessa seurakunnasta.

Kohta alkaa samanlaisuuden korostamisella. Jälleen korostuu kaikkien Kristuksesta osallisiksi päässeiden samanlaisuus pelastuksessa. Tämä konkretisoituu perustavasti pyhässä kasteessa.

Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä (1 Kor. 12: 12-13).

Mutta heti perään alkaa voimakas seurakunnan jäsenten yleisen erilaisuuden ja toisiaan täydentävyyden eli komplementaarisuuden korostus.

Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä, vaan monesta. Vaikka jalka sanoisi: ’Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen’, se silti kuuluu ruumiiseen. Ja jos korva sanoisi: ’Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen’, se silti kuuluu ruumiiseen. Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää, olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia? Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi.1. Kor. 12: 14-17

Samanlaisuus pelastuksessa ei siis kumoa toisiaan täydentävyyttä ja tehtävien erilaisuutta seurakunnassa, vaan asettaa ja vahvistaa sen oikeaan merkitykseensä. Erilaisuus seurakunnan tehtävissä ei ole sattumalta syntynyt, eikä se ole pelastuksessa poistuva asia, vaan nimenomaan siinä vahvistuva ja oikeaan merkitykseensä asettuva asia. Egalitaarisuus pelastuksessa ei poista komplementaarisuutta seurakunnan tehtävissä. Perusteluna erilaisuudelle on Paavalin mukaan Jumalan tahto ja suunnitelma. Kyseessä ei ole kulttuuriin, demokratiaan, 1900-luvun tasa-arvofilosofiaan tai työmarkkinapolitiikan yleisiin suuntaviivoihin perustuva asia, vaan Jumalan asetukseen ja suunnitelmaan perustuva asiantila.

Kirjeen 11. luvussa Paavali on opettanut, että naiset voivat profetoida ja siten osallistua kehottamalla, lohduttamalla ja rakentamalla seurakunnan elämään. Naisen ei siis kokonaan tule vaieta edes 1. Korinttilaiskirjeen mukaan seurakunnassa. Edellä kuvatussa Jumalan säätämässä tasa-arvoisten seurakuntalaisten erilaisten tehtävien kontekstissa on mahdollista ymmärtää positiivisesti kirjeen 14. luvussa oleva kielto, jolla seurakunnan paimenvirka rajataan naisen tehtävistä pois.

Naisen tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, kuten lakikin sanoo. Jos he haluavat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut teidän luoksenne? Jos joku sanoo olevansa profeetta tai saaneensa muita hengen lahjoja, hänen tulee tietää, että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä. (1 Kor. 14:34-40)

Kooten:

1. Kor 11-14 tekstiyhteydessä esitettynä kyseinen kielto ei siis vähennä naisen arvoa, se vain korostaa naisen ja miehen erilaisuutta seurakunnan tehtävissä.

1900-luvulla tärkeäksi yhteiskunnalliseksi virtaukseksi nousseen egalitaarisen tasa-arvo filosofian viitekehyksessä edellä sanotun ymmärtäminen saati hyväksyminen ei ole kuitenkaan mahdollista, koska siinä vasta samanlaisuus ja yhtäläisyys kaikissa tehtävissä merkitsee tasa-arvoisuuden toteutumista. Tältä pohjalta tulee ymmärrettäväksi sekä se, että naispappeuden torjuminen mielletään egalitaarisuuden hallitsemassa nykymaailmassa tasa-arvon vastustamisena, vaikka Raamatun komplementaarisesta viitekehyksestä katsottuna kyse ei olekaan tästä.

Egalitaarisen filosofian ottaminen itsestään selvästi annettuna ja ainoana tasa-arvo ajatuksena ei vaikuta kirkossa ainoastaan kysymykseen naispappeudesta. Siihen sopeutuminen johtaa muutoksiin myös muussa kirkon perheajattelussa. Egalitaarisuusfilosofiaan perustuu muutospaine samaa myös sukupuolta olevien parisuhteiden hyväksymiseksi. Sen pohjalta kirkkohallituksen alaisuudessa toimiva Kirkon Ihmisoikeusasiain neuvottelukunta (KION) kritisoi Kirkkohallituksen omaa kannanottoa koskien hedelmällisyyshoitojen antamista naispareille ja yksinäisille naisille

”KION teki oman linjauksensa jälkikäteen löydettyään kirkkohallituksen kannan perusteluista ihmisoikeuksiin liittyviä ristiriitaisuuksia. ’Kirkkohallituksen kannanotossa arvotetaan ihmisiä eri tavoin heidän perhemuotonsa ja seksuaalisen suuntautumisensa perusteella ja näin siinä poiketaan tasa-arvoisuudesta yleisesti hyväksyttynä ihmisoikeusperiaatteena’, neuvottelukunta muotoilee. Erilaisten perheiden erilaiseen asemaan asettaminen on sen mielestä syrjintää, jonka perusteeksi ei riitä lapsen edun käyttäminen.” (HS 5.2.2006)
Edellä sanottu on kuvaava esimerkki siitä, kuinka voimakkaasti egalitaarisuusfilosofia on läpäissyt koko länsimaisen kulttuurin ja siinä käytävän julkisen keskustelun. Se on myös vallannut suurelta osin Suomen ev.lut. kirkon.

* Onko teidän raamatuntulkintanne sitten ainoa oikea? Eikö se ole kulttuurisidonnainen?

Tämä kysymys tulkinnasta on viimeisten vuosikymmenien aikana noussut oikeaksi bravuuriasiaksi. Tulkinta-sanaa käytetään nykyään ikään kuin taikasanana, jolla kaikki puhe tai tässä tapauksessa omalta kannalta hankalan tuntuinen tai epämuodikas Raamatun opetus voidaan sivuuttaa.

Naispappeuden torjuva raamatuntulkinta ei ensinnäkään ole mikään ’meidän tulkintamme’ ikään kuin Suomen Luther-säätiö olisi jokin uutuuksien keksijä ja lisäksi ainoa kyseisen tulkinnan edustaja. Se komplementaarinen tulkinta miehestä ja naisesta ja sen sovellutuksena tuleva naispappeuden torjuminen ei ole meidän keksintömme, kuten edellä on osoitettu. Kyseessä on kirkon yhteinen tulkinta, joka n. 1900 vuotta oli kirkon ainoa tulkinta. Sittemmin jotkut tietyt tahot ovat lähteneet mukaan 1900-luvulla suosituksi tulleisiin filosofioihin. Niiden hurmaamina on hylätty perinteinen tulkinta, kuten Suomen kirkossa tasa-arvoargumenttiin vedoten tehtiin vuonna 1986. Edelleen tämä uusi tulkinta on kuitenkin vähemmistö kristikunnassa, vaikka Suomessa tämä asiaintila alkaa monien ihmisten tietoisuudesta hämärtyä. Monen nuoremman ihmisen koko elämän ajan on ollut naispappeja – sikäli on ymmärrettävää, että heidän näkökulmastaan aina on ollut naispappeja. Silti naispappeuteen ja egalitaariseen tasa-arvofilosofiaan liittyen tulisi pikemmin kysyä: ’Teidänkö tulkintanne sitten muka olisi oikea?’

Toiseksi sen, joka tarttuu tähän tulkinta-argumenttiin ja alkaa sillä kyseenalaistaa toisia, olisi hyvä tarkistaa ensi töikseen oma selustansa. Mikä on se tulkinta, johon tulkinta-argumentin käyttöön ottamisella liitytään esimerkiksi kun kirkon 2000-vuotinen tulkinta halutaan kyseenalaistaa ja torjua. Mitä halutaan tuoda tilalle? Voidaan oikeutetusti kysyä, onko 1950-luvulla Ruotsissa lanseerattu tulkinta jotenkin onnellisempi tai vähemmän kulttuurisidonnainen kuin 2000-vuotta kirkossa ollut tulkinta? Jos epäillään tiettyä tulkintaa eikö olisi kohtuuden nimissä tasapuolista epäillä hieman myös omaa epäilyään?

Lisäksi on huomattava, että vaikka tietty tulkinta ja itse asiassa kaikki tulkinnat ovat kulttuurisidonnaisia, eivät noiden tulkintojen perustelut kuitenkaan aina sitä ole. Sekä egalitaarinen tasa-arvofilosofia että komplementaarinen tasa-arvonäkemys ovat kulttuurisidonnaisia, koska ne esiintyvät ajassa ja paikassa. Komplementaarinen tasa-arvonäkemys tai -tulkinta perustellaan kuitenkin Raamatussa sillä, että Jumala on niin tarkoittanut, kuten edellä olemme osoittaneet. Vaikka tulkinta esiintyy kulttuurissa ja ajassa, sen perustelut eivät ole aikaan ja paikkaan tai johonkin yhteen kulttuuriin sidottuja.

Jos joku sanoo olevansa profeetta tai saaneensa muita hengen lahjoja, hänen tulee tietää, että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä. 1 Kor. 14:40

Älkää sen tähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on. Ef. 5:17

Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi.1. Kor. 12: 17

Voidaan kysyä missä ovat egalitaarisen tasa-arvofilosofian perheeseen ja seurakuntaan soveltamisen raamatullinen perustelu? Edellä olemme osoittaneet, ettei perusteluja löydy. Perustelut tuolle filosofialle tulevat yhteiskunnallisesta keskustelusta

* Onko toiminnassanne naisia mukana?

On. Lukuisia.

* Keitä toiminnassanne on mukana?

Tavallisia ihmisiä, jotka tulevat erilaisista herätysliikkeistä, luterilaisista paikallisseurakunnista tai ilman mitään hengellistä taustaa.

* Miten organisaationne toimii?

Suomen Luther-säätiön hallitus vastaa valtakunnallisesta toiminnastamme ja työntekijöiden palkkauksesta. Jumalanpalvelusyhteisöt puolestaan vapaaehtoispohjalta vastaavat toiminnasta paikallisella tasolla.

* Miten rahoitatte toimintanne?

Toimintamme perustuu kokonaan vapaaehtoiseen kannatukseen. Emme saa kirkolta tai valtiolta tukea.

* Eihän Raamattua voi tänään enää ottaa kuten aiemmin, kun tiede on edistynyt?

Ihminen ei ole perustavasti muuttunut eikä Jumala. Tiede on edistynyt myös sillä tavalla, että se on tullut entistä paremmin tietoiseksi omasta suhteellisuudestaan ja rajallisuudestaan. Raamattuun voi toki luottaa kuten aiemminkin.

* Eikö kirkon pidä muuttua ajan mukana?

Kirkko on Kristuksen ruumis. Se ei ole - tai ainakaan sen ei tulisi olla - mikään kulloisenkin muodikkaaksi kuvitellun ajan hengen ja markkinavoimien armoilla kamppaileva elämyskauppa. Siksi kirkon uudistamista täytyy tehdä rukoillen kirkon Herran eli kolmiyhteisen Jumalan ilmoituksen sanaa tutkimalla ja kuuntelemalla. On osuvasti sanottu, että kirkko, joka menee naimisiin ajan hengen kanssa, jää pian leskeksi.

* Onko kirkko enää sama kuin 20 vuotta sitten?

Kristuksen Kirkko on edelleen sama kuin 20 tai 2000 vuotta sitten. Suomen ev.lut. kirkossa on sitä vastoin tapahtunut viime vuosikymmeninä suuri kielteinen muutos. Luopumus Pyhästä Raamatusta ja kirkon tunnustuksesta ei ole yksin viimeisten kahdenkymmenen vuoden asia, mutta kehitys tuona aikana on ollut kiihtyvää ja huonoon suuntaan menevää useissa – joskaan ei kaikissa kohdin.

* Haluatteko hajottaa kirkon?

Emme halua hajottaa, vaan päinvastoin rakentaa sitä ja rakentua itse siinä. Miten kirkon tunnustuksen mukainen julistus ja opetus voisivat hajottaa kirkkoa? Ne jotka opettavat tai sallivat sellaisen opetuksen ja toiminnan, joka on vastoin Raamatun sanaan ja luterilaista tunnustusta, hajottavat kirkkoa.

* Miksi ette voi vain tulla toimeen kirkon kanssa?

Mikäli kirkko pyrkii ojentautumaan Raamatun ja tunnustuksen mukaan me emme itse ainakaan halua ongelmia aiheuttaa. Sikäli kun Suomen ev. lut. kirkko ei halua pysyä Raamatussa ja tunnustuksessa meidän yhteinen elämämme vaikeutuu ratkaisevasti.

* Haastatteko riitaa?

Emme haasta. Halumme on elää yhteisen kristillisen luterilaisen uskon mukaan siinä kirkossa, johon meidät on kastettu. Piispat ovat kehottaneet meitä väistämään ja niin olemme tehneet.

* Oletteko fundamentalisteja?

Emme ole. Termillä tarkoitetaan yleisesti uskonnollista ahdaskatseisuutta, suvaitsemattomuutta ja jopa väkivaltaisuutta. Olemme luterilaisia kristittyjä ja haluamme seistä kirkon horjumattomalla perustalla, fundamentum, Raamatun sanassa.

* Miksi rikotte kirkkolakia?

Me emme riko kirkkolakia. Kirkkolain tehtävänä on mahdollistaa evankeliumin saarna ja sakramenttien toimittaminen. Kirkkolaki on hyvän järjestyksen kannalta positiivinen ja Jumalan tarkoittama asia. Kuten kirkkojärjestyksen ensimmäinen pykälä ilmaisee: Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.

Sikäli kun kirkkolakia tulkitaan ja käytetään tämän perustavan intentionsa mukaisesti, emme riko sitä vastaan. Mutta jos kirkkolakia aletaan käyttää ja tulkita sitä itseään vastaan evankeliumin julistamisen ja sakramenttien oikean toimittamisen estämiseen, siitä on tullut itse itsensä ja evankeliumin vihollinen. Silloin tulee apostolien esimerkkiä seuraten totella Jumalaa enemmän eli kirkkolain tunnuspohjaa kuin inhimillisesti tehtyjä säädöksiä, jotka otetaan vallankäytön välineeksi.

* Miksi pidätte jumalanpalveluksia adventistien ja metodistien tiloissa?

Luterilainen kirkko ei vuokraa tiloja jumalanpalvelusyhteisöillemme kaikkialla ja siksi olemme ymmärrettävästi päätyneet etsimään jumalanpalveluspaikkamme muualta.

* Kuka voi tulla jumalanpalvelukseenne ehtoolliselle?

Messun käsiohjelmassa on seuraava opastus ehtoollisvieraille:

Herran Pyhässä Ehtoollisessa Kristus antaa meille leivässä ja viinissä todellisen ruumiinsa ja verensä syntien anteeksiantamiseksi. Siten Kristus liittää meidät itseensä ja hänen kauttaan me tulemme liitetyiksi toinen toisiimme. Ehtoollinen sekä luo että ilmaisee kristittyjen välisen yhteyden. Tämä yhteys ei säry, kun ehtoollispöytään polvistuvat tahtovat elää opillisessa yksimielisyydessä ja keskinäisessä rakkaudessa (1. Kor. 10:16; Matt. 5:23).

Tällä alttarilla ehtoollinen jaetaan kaikille anteeksiantamusta tarvitseville, jotka:

ovat kastetut Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

uskossa ja elämässä tahtovat seurata Pyhää Raamattua ja luterilaista tunnustusta

katuvat syntejään ja uskovat nämä sanat ”teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi”.

* Miten ihminen pelastuu?

”Jokainen, joka avuksi huutaa Herran nimeä, pelastuu” (Room.10:13). Kolmiyhteinen Jumala on antanut meille Pyhässä Kasteessa nimensä ja liittänyt meidät pelastukseen osallisuuteen. Jokainen ihminen saa vapaasti omistaa Jumalan Pojan, Jeesukseen Kristuksen ristinuhrin lahjan omien syntiensä anteeksiantamukseksi. Tähän Jeesus-nimeen uskossa turvautumalla ihminen saa elämänsä tarkoituksen täyttymyksen: ikuisen osan Luojan, Lunastajansa ja Pyhittäjänsä luona taivaassa.

Yhteystiedot

Suomen Luther-säätiö
PL 127
00101 Helsinki

Tule tukemaan työtämme

Nordea 102330-235452

VIITENUMEROT (klikkaa)

Keräyslupa OKU 1804 A